Saimaa Swimrun kilpaillaan Puumalan taajaman eteläpuolen saaristomaisemissa. Lähtö ja maali ovat Puumalan satamassa.
Vuoden 2021 reitti noudattelee pääosin edellisvuosien reittiä, mutta pieniä muutoksia voi tulla.
Täysmatka (parikilpailu) sisältää arviolta noin 16,4 kilometriä juoksua ja 2,1 kilometriä uintia. Pääosa juoksureitistä oli trailpolulla, lisäksi mukana on lyhyempiä osuuksia juoksua asfaltilla ja trailpolkua haastavammassa metsikössä. Metsäosuus on valtaosin Korkiasaaressa, jossa on myös mukana vähäisissä määrin kallioista kiipeilyä.
Sprinttimatka (yksilökilpailu) sisältää noin 9,0 kilometriä juoksua ja 0,7 kilometriä uintia.
Pääosa reitistä on trailpolulla, lisäksi mukana on lyhyempiä osuuksia juoksua asfaltilla.
Alla vuoden 2019 ja 2020 reittikartat, joita siis pääosin noudatetaan myös v. 2021 kilpailussa.
Kuva: Olavi Kietäväinen